Tarina Voidiksen takana
Tarina Voidiksen takana
Kaikki lähti liikkeelle kiinnostuksesta ääneen. Olen laulanut lapsuudesta ja nuoruudesta lähtien monenlaisissa kuoroissa ja ollut mukana eri musikaaleissa. Lauluopinnot ovat muovanneet minusta juuri tällaisen äänenkäyttäjän. Oma ääni on muuttunut ja muokkaantunut vuosien myötä. Äänenkäytön haasteet ovat olleet itsellekin tuttuja. Heikko, hento ääni ja esiintymisen arkuus ja pelko, jännittäminen ovat nuoruuden muistoja. Toisaalta olen perusluonteeltani ollut aina periksiantamaton; asiat, jotka aloitan, teen loppuun. Myöhemmin vokologian ja logopedian opintojen myötä, kun tieto ja ymmärrys on lisääntynyt, huomaan miten pienestä on kiinni, että kaikki toimii äänenkäytössä optimaalisesti.
Voidis sai alkunsa 2010, sitä ennen tein yrittäjänä toiminimellä. Mitä Voidis tarkoittaa? Se tulee sanoista voice eli ääni ja dis tulee latinan sanasta ja tarkoittaa ”utua tai usvaa”. Voidis haluaa tarjota palveluja, jossa ääni tulee vapaasti ja mieli/keho lepää utuisen usvan verhoamana.
Itseni haastaminen on jatkunut 27 työvuoden aikana, olen halunnut kehittää itseä hoitajana, kouluttajana, opettajana ja ihmisenä. Haasteet ovat kasvattaneet ja muovanneet minua hyvin paljon ja ennen kaikkea asiakkaat ovat syy, miksi teen edelleen vuonna 2024 samoja töitä.
Olet tervetullut hoitoon, jossa voit palautua, levätä ilman kiirettä ja ääni pääsee yhtä vapaasti kuin hengitys kulkee läpi usvaisen kehon.

Kicka
Voidis Oy
Voidis Oy