Etsi

Tietoa minusta

FT, koulutettu hieroja, VoiceWell® -hoitaja ja kouluttaja Kirsti Leppänen

Olen Kicka Leppänen, FT vokologi, koulutettu hieroja ja VoiceWell-menetelmän kehittäjä ja kouluttaja.

 Ihmisäänen moninaisuus on kiehtonut minua koko elämäni ajan niin työssäni kuin harrastuksissani.

Työpolkuni on kulkenut monien eri vaiheiden kautta nuorisotyönohjaajasta musiikkiterapeutiksi ja myöhemmin maisteriksi. Koulutettuna hierojana olen tehnyt Voice Massage™ -terapiaa yli kymmenen vuoden ajan. Uuden oppiminen ja itseni kehittäminen ovat aina olleet tekemiseni ytimessä, ja vuonna 2003 aloitinkin opinnot Tampereen yliopistossa pääaineenani puhetekniikka ja vokologia. Opinnot äänentutkimuksen ja -harjoittamisen parissa vastasivat intohimooni ja opintojen edetessä minulle avautui mahdollisuus väitöstutkimukseen, jossa selvitin erilaisten akustisten mittareiden avulla millainen naisopettajien ääni on laadultaan ja kestävyydeltään sekä miten eri tukitoimenpiteet voisivat edistää naisopettajien äänihyvinvointia. Filosofian tohtoriksi valmistuin maaliskuussa 2012.

Akateemisen tutkimuksen ohella olen kartuttanut vuosien työkokemuksen kliinisestä työstä hierojana ja tämä yhdistelmä antoikin alkusysäyksensä pohdinnoilleni kuinka tutkimiani aiheita ja osaamistani voisi hyödyntää tehokkaasti myös manuaalisessa hoitotyössä. Ihminen on kiehtova kokonaisuus äänenkäyttäjänä, siinä miten hän kannattelee kehoaan, ja kuinka keho resonoi puhuessa tai laulaessa, ja miten esimerkiksi pään asento voi vaikuttaa purennan ja leukojen toiminnan tasapainoon. Näistä teemoista kehittyi lopulta vuosien mittaan VoiceWell-hoitokokonaisuus, jota nykyään käytän päivittäisessä työssäni asiakkaideni kanssa sekä koulutan terveydenhuollon ammattilaisille.

Olet lämpimästi tervetullut kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeviin hoitoihini sekä koulutuksiini oppimaan lisää kiehtovasta kehon- ja äänenhuollon maailmasta!

Toimin VoiceWell-hoitajana ja -kouluttajana Tampereella VoiceWell-keskuksessa.
Lisäksi järjestän täydennyskoulutusta puheterapeuteille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille manuaalisista hoito-otteista sekä purentalihasten hoitoon liittyviä koulutuksia erityisesti koulutetuille hierojille ja hierojaksi opiskeleville. Löydät lisätietoa VoiceWell-koulutuksesta www.voicewell.fi ja purentakoulutuksistani www.purento.fi.

Yhteydenotot
sähköpostitse voicewellkicka@gmail.com tai puhelimitse 0505831965

Varaa aika hoitoihini

Artikkeleitani ja tutkimusta VoiceWell-menetelmän takaa


Miten voi opettajan ääni ja miten äänen toimivuutta voi koulutuksella tukea?
Irma Ilomäki 1, Elina Kankare 1, Anne-Maria Laukkanen 1, Kirsti Leppänen 1, Leenamaija Kleemola 2, Ahmed Geneid 3-4. 15.12.2014


Laukkanen A-M., Ilomäki, I., Leppänen, K. & Vilkman, E. "Acoustic measures and self reports of vocal fatigue by female teachers." Accepted for publication in Journal of Voice. Online available 3.10.2006

Ilomäki, I., Leppänen, K., Kleemola, L-M., Laukkanen, A-M., Tyrmi, J. & Vilkman, E. "Relationships between self-evaluations of voice and working condition, background factors, and phoniatric findings in female teachers." Paper presented at Swedish and Finnish Voice Research Symposium, 5.11.2004, University of Tampere, Finland. Logoped Phoniatr Vocology 2008, 1-12, accepted 18 February 2008

Laukkanen A-M, Ilomäki I, Leppänen K, & Vilkman E. "Acoustic parameters and self-reported symptoms of vocal fatigue in female teachers before and after a working day in the beginning and in the end of a term." Paper presented The Voice Foundation, Annual Symposium ’Care of the Professional Voice’, Philadelphia, USA, June 2006

Ilomäki,I., Laukkanen, A-M., Leppänen, K. & Vilkman, E. "Effects of voice training and voice hygiene education on acoustic and perceptual speech parameters and self-reported vocal well-being in female teachers." Tuloksia esitelty Pan-European Voice Conference –kongressissa Hollannin Groningenissa 29.8.-1.9. 2007. Artikkeli Logopaedics Phoniatrics Vocology 2008;33(2):83-92.

Laukkanen A-M, Mäki E, Leppänen K. “Electroglottogram -based Estimation of Vocal Economy: ’Quasi-Output-Cost-Ratio’.” Accepted for publication in Folia Phoniatrica etLogopaedica 2008

Laukkanen, Anne-Maria – Leppänen, Kirsti – Tyrmi, Jaana & Vilkman, Erkki 2005. Immediate Effects of ‘Voice Massage’ Treatment on the Speaking Voice of Healthy Subjects (Pilottitutkimus). Folia Phoniatrica et Logopaedica vol. 57, nro 3, s. 163–172. Basel: S. Karger AG.

Leppänen, Kirsti – Laukkanen, Anne-Maria – Ilomäki, Irma & Vilkman, Erkki 2009. A Comparison of the Effects of Voice MassageTM and Voice Hygiene Lecture on Self-Reported Vocal Well-Being and Acoustic and Perceptual Speech Parameters in Female Teachers. Folia Phoniatrica et Logopaedica vol. 61, nro 5, s. 227–238. Basel: S. Karger AG.

Laukkanen, Anne-Maria – Leppänen, Kirsti & Ilomäki, Irma 2009. Self-Evaluation of Voice as a Treatment Outcome Measure. Folia Phoniatrica et Logopaedica vol. 61, nro 1, s. 57–65. Basel: S. Karger AG.

Leppänen, Kirsti – Ilomäki, Irma & Laukkanen, Anne-Maria 2010. One year follow-up study of self-evaluated effects of Voice MassageTM, Voice Training and Voice Hygiene Lecture in female teachers. Logopedics Phoniatrics Vocology vol. 35, nro 1, s. 13–18. Stockholm: Taylor & Francis.